Sirje Ruohtula, syntynyt 1966

 

Ylioppilas Helsingin kuvataidelukio 1985, Laudatur

Teatterikorkeakoulu 1986-1991, Valo- ja äänisuunnittelun laitos

Teatteritaiteen maisteri 1991

Lapset Veikko (2000) ja Silva (2003)

 

 

Tiivistelmä:

 

·    Olen toiminut freelance valosuunnittelijana teatteri-, tanssi-, ooppera ja museoprojekteissa sekä osallistunut myös tilataideteoksiin ja taidenäyttelyiden valaisuun.

 

·    Olen saanut suunnitella valoja nykytanssin koreografien (muun muassa) Sanna Kekäläisen, Kirsi Monnin, Paula Tuovisen, Mirja Tukiaisen, Tommi Kitin ja Susanna Veijalaisen tuotannoissa. Tuottajana mm. Zodiak-tuotannot ja produktiokohtaiset työryhmät.

 

·    Puheteatterin puolella olen suunnitellut ja toteuttanut valoja muun muassa ohjaajien Heikki Kujanpää, Antti Hietala, Kaija Viinikainen, Laura Jäntti, Antti Raivio, Tuija Kokkonen, Kaisa Korhonen, Maiju Sallas, Annette Arlander, tuotantoihin.  Tuottajina mm. Q-teatteri, Teatteri Kehä 3 (nykyään Teatteri Vantaa), ja useat produktiokohtaiset työryhmät. 

 

·    Valosuunnittelun opettajana olen pitänyt kursseja sekä Taideteollisen korkeakoulun lavastustaiteen laitoksella (viimeksi 2007), että Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella (viimeksi ohjaavana opettajana 2008).

 

·    Museovaloja olen suunnitellut Helsingin kaupunginmuseolle (Muisti 1995, Horisontissa Helsinki 2002), ja Helsingin Yliopiston luonnontieteelliseen museoon 2001.  Vuonna 2003 konsultoin Mänttään G. A. Serlachius –museon näyttelyvalaistuksen, ja tein perusnäyttelyn valosuunnittelun.  Myöhemmin samaan kohteeseen vaihtuvia näyttelyitä, viimeisimpinä Veteraanit sekä Pikkumustan jäljillä -08.  Valosuunnittelija Ilkka Volasen assistenttina olen toiminut lukuisissa eri museoissa, viimeksi Kotkan merikeskus Vellamossa 2008.

 

·    Tilataideteoksia yhdessä työryhmän kanssa: Ad Mortuos 1990, Ad Futuros 92, Ad Lux 96, Heijastumien virta (Retretti) 95, Sarjasta Muodonmuutoksia osa Sarastus 2000, Sille lapselle, joka oli (ja sille, joka aina on) 2006 sekä 2007.

 

·    Ulkomaan vierailuesityksiä: Peru ja Chile 1995, Tansania 1994, Pariisi 89, 99 Cité Internationale des Arts, Tukholma 91, Mexico 96, Venezuela ja Peru 99, Trans-Dance (kulttuuripääkaupungit) 2000

 

 

Viimeisimpiä töitä:

 

 

 

 

 

 

 

 

http://www.q-teatteri.fi/press/kauppamatkustaja/index.html

 

 

  http://www.kekalainencompany.net/

 

http://www.q-teatteri.fi/press/variatio_delectat/index.html

 

 

 

 

 

  http://www.gaserlachius.fi/index.php?k=5499

 

   http://www.q-teatteri.fi/hitlerin_kellonsoittaja.htm

 

 

 

   http://www.q-teatteri.fi/maks_ja_morits.htm

 

   http://www.gaserlachius.fi/index.php?k=5500#a_5743

 

 

 

 

 

 

 

Muuta:

 

 

Tällä hetkellä työn alla: